Potilaalle

Anja on turvallinen – saat aina oikeat lääkkeet oikeaan aikaan.

Annospussissa olevan päivämäärän ja kellonajan avulla on helppoa seurata, oletko muistanut ottaa lääkkeet ajallaan. Tämä on hyödyksi erityisesti, jos lääkityksesi sisältää erikoisannostelua (esim. tabletti joka toinen aamu tai vain kerran viikossa). Annosjakelupussit on myös helppo ottaa mukaan esimerkiksi matkalle tai käsilaukkuun.

Kokonaislääkityksen tarkistuksella vähennetään lääkekuormaa

Palveluun sisältyvä kokonaislääkityksen tarkistus lisää potilasturvallisuutta. Tarkistuksen avulla on vähennetty monen potilaan lääkekuormaa ja poistettu haitallisia lääkeyhdistelmiä. Tarkistuksessa esille tulleista asioista neuvotellaan hoitavan lääkärin kanssa, joka päättää mahdollisista lääkitysmuutoksista.

Kotiin ei kerry turhia lääkkeitä

Anja-palvelun ansiosta kotiin ei kerry turhia, käytöstä poistuneita lääkkeitä. Lääkkeitä ei jää yli ja rahaa säästyy, vaikka reseptejä välillä vaihdettaisiin. Lääkitystä on myös helppo myös muuttaa kahden viikon välein. Palvelun ansiosta pienintä pakkauskokoa pienemmätkin lääkeostot ovat mahdollisia, esimerkiksi uutta lääkettä kokeiltaessa.

Anjan hyödyt

  • Pusseista näet lääkkeiden ottopäivämäärän ja -ajan.
  • Pusseja on helppo käyttää ja kuljettaa mukana.
  • Kotiin ei kerry ylimääräisiä pilleripurkkeja, maksat vain käytetyistä lääkkeistä.
  • Myös tavallista pienemmät lääkeostot mahdollisia.
  • Hygieenisempää, tehokkaampaa ja virheettömämpää kuin lääkkeiden jakelu käsin.

Kysy lisää meiltä tai ota yhteyttä sinua lähimpään Anja-apteekkiin!