Potilaalle
13.6.2019

Kokeilussa annosjakelu: Kuusi kuukautta Anjan kanssa

Kevään lopussa Berglundin pariskunta tarttui Hirvensalon apteekin heittämään haasteeseen: he lähtevät kokeilemaan Anja-annosjakelupalvelua puoleksi vuodeksi ja kertovat projektin edetessä, mitä huomioita ovat kokeilun aikana tehneet.

Kokeilussa annosjakelu: Kuusi kuukautta Anjan kanssa

Turkulaiset Erik ja Tuula Berglund asuvat kahdestaan ihastuttavassa paritalossa Hirvensalossa. Muutama vuosi sitten kahdeksankymppisellä Erikillä todettiin Alzheimerin tauti, jota nyt lääkitään muiden sairauksien ohella. Erikillä on vuosien saatossa leikattu muun muassa sydän ja silmät.

– Näkö meni, mutta kauneus jäi, vitsailee Erik.

Ennen annosjakelukokeilun aloittamista Tuula jakoi Erikin lääkkeet viikoittain dosettiin. Erikillä on käytössä tällä hetkellä kuusi reseptilääkettä sekä muita valmisteita.

– Kokeilun alku on vaikuttanut ihan hyvältä. On kiva, kun lääkkeet ovat valmiiksi jaettu ja kerta-annospussien käyttö on helppoa. Ei huono, naurahtaa Tuula kokeilun alkutaipaleella. Ennen eläkeikää Tuula toimi perushoitajana sairaalassa, terveysasemilla sekä vanhainkodeissa.

Muistisairaalle varmuutta

Lääkkeiden koneellinen annosjakelu ei ollut pariskunnalle tuttua ennen kokeilun aloittamista, eikä heidän ystäväpiirissä tiedetty palvelusta. Tuula suhtautuu kokeiluun avoimin mielin.

– Hirveän fiksulta systeemiltä tämä vaikuttaa. Jos olisimme molemmat muistisairaita, tällainen laatikko olisi kyllä ihan ehdoton. Onneksi vielä toisella pikkaisen pää toimii, hymähtää Tuula.

Erityisesti muistisairaat voisivat hyötyä lääkkeiden koneellisesta annosjakelusta.

– Annosjakelupussien avulla muistaa paremmin lääkkeiden ottamiset, kuin esimerkiksi suoraa purkista syömällä. Varsinkin muistisairas näkee pusseista, onko kaikki tarvittavat lääkkeet otettu, Tuula pohtii.

Tuula epäilee, että ajan kanssa annosjakelulla voi syntyä varmasti monelle rahallistakin säästöä.
– Ei tarvitse ostaa enää kokonaisia lääkepakkauksia, vaan käytössä on aina juuri tarvittava määrä. Mikään ei mene hukkaan.

Lukutaito riittää

Pariskunta vieraili ennen annosjakelun aloittamista lähes viikoittain apteekissa. Nyt käynnit rytmittyvät aina uuden annosjakelurullan hakuun muutaman viikon välein.

– Olenkin sanonut, että apteekki on ihmisen paras ystävä tässä iässä, Tuula vitsailee. Onneksi apteekki on niin lähellä, että siellä käymisestä ei ole vaivaa.

Erikin annosjakelun aloitus sujui Tuulasta vaivattomasti, sillä apteekissa ei tarvinnut käydä useita kertoja. Apteekki huolehti lääkärin kontaktoimisen ja resepteihin tarvittavat muutokset.

– Annosjakelun aloittaminen on helppoa. Jos osaa lukea, niin pärjää kyllä. Farmaseutin kanssa keskustelimme, kun haimme ensimmäisen Anja-laatikon, Tuula selittää.

Kesä mökkeillen

Berglundeilla on kaksi tytärtä, jotka asuvat myös Turussa. Lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsiakin on jo ehtinyt syntyä. Kesän pariskunta suunnittelee viettävänsä kotona sekä mökkeillen Rymättylässä, jossa myös lasten mökit sijaitsevat.

– Anja-laatikosta saa helposti otettua mukaan tarvittavat pillerit ja kuljetettua mukanaan matkalle juuri sopivan määrän, pohtii Tuula ennen kesää.

Erikin sairaus ja liikkumisen vaikeus aiheuttavat omia haasteita saaressa sijaitsevalle mökille kulkemiseen. Ajatus on käydä sen verran mökillä kuin terveys sallii. Mökkinsä pariskunta on rakentanut alusta asti itse 70-luvulla.

– Jokaisen laudan, tiilen ja kiven olemme itse kantaneet ja kuljettaneet veneellä. On kiva, että saamme jotain pientä paikanvaihdosta ja viettää aikaa perheen kanssa, pohtii Tuula.

Vävypojasta on ollut paljon apua mökin kunnostamisessa ja ylläpitämisessä.

– Ihanaa, kun nuoret tytöt ovat rakentaneet oman mökin ihan lähelle meidän mökkiä, iloitsee Erik.

Pariskunta on ehtinyt kiertää lähes koko maapallon ympäri elämänsä aikana. He ovat reissanneet muun muassa Euroopassa, Etelä-Amerikassa, Australiassa, Afrikassa ja Kiinassa. Keväällä Berglundit kävivät vielä viimeisen kerran Roomassa vanhimman tyttärensä kanssa.

– Kuljimme hissun kissun ukin tahtiin ja nautimme vielä ihanasta ruuasta. Oli kiva reissu, Tuula kertoo matkasta.

 

Pariskunnan kokeilua seurataan aktiivisesti koko sen kokeilun ajan Anjan blogissa ja Facebookissa. Lisää on luvassa myös uusimmassa Anja-lehdessä, joka julkaistaan syykuussa.

Apteekkialan ammattilaisille suunnattu uusi kesäinen Anjasi-lehti on myös nyt luettavissa vapaasti verkossa. Tutustu tästä!


Haluatko oman Anjan? Täytä uuden asiakkaan yhteydenottolomake